Savun tuoksu hiuksissa

Astun suihkun alle. Heilautan hiukseni pois kasvoilta ja haistan savun tuoksun. Hymy nousee huulilleni. Kaiken sen iltapäivätohinan sijaan mieleen nousee muistot aamusta.
Aamusta, jolloin vaivasin pullataikinaa samalla kun keittelin aamupuuroa.
Hoputin lapsia etsimään sukkia jalkaan samalla kun juoksin itse autotalliin hakemaan kurahousuja. Ajelimme hevosia, lehmiä, vuohia, alpakoita (okei, tämä voi olla näköharha, vaikka en sitä vielä ainakaan myönnä) ihmetellen meidän ehdottomaan lempipaikkaan, tai ainakin listalla hyvin korkealle sijoittuvaan. Paikkaan, jossa on helppo hengittää. Syke laskee jo sinne ajaessa. Leukaperätkin rentoutuvat. Metsään.
uvascanyon-6431
Hiukan ennen kuin pääsimme perille alkoi sataa. Sade tuntuu olevan perinne tässä paikassa. Erityisesti tämän talven ja kevään aikana. Olemme kastuneet siellä enemmän kuin missään muualla. Mutta sehän ei meitä lannistanut. Tällä kertaa oli oikeat varusteet mukana. Kuravaatetta niskaan ja menoksi. Tällä kertaa olimme sopineet ystävien kanssa sinne treffit. He onneksi saapuivat parkkikselle, ettei tarvinnut heti alkumetreillä koodailla sijaintia ilman minkäänlaista puhelinverkkoa. Kuljimme metsässä, katselimme vesiputouksia. Lapset tuntuivat olevan ihmeissään kun emme olleetkaan keskenämme.
uvascanyon-6445
Vettä tulee taivaalta enemmän kuin ehkä osasimme kuvitellakaan. Sitten iskee kylmä. Sitten tulee nälkä. Luvattu nuotio ei ole vielä edes alkutekiöissä. Joku lapsista tokaisee ”Jos tämä ei nyt onnistu niin sitten me vaan mennään kotiin.” Tuntuu kuin uskoa ja toivo valuisi kuin sadevesi kurahousuja pitkin maahan. Kehoitetaan lapsia liikkumaan, pysymään liikkeessä, lämmittelemään. Kyllä tämä tästä…
uvascanyon-6438
Olen useamman kerran kevään aikana miettinyt meidän metsäretkiä. Miten kiva lisä olisi kun tekisi nuotion tai asentaisi retkikeittimen ja edes lämmittäisi mukana olevan ruoan siinä, metsässä. Kuinka paljon se helpottaisi aamua ja lähtöä kun voisi ruoan pakata illalla jo valmiiksi jääkaappiin ja napata sieltä vain kaikki mukaan. Olen kerran tämän kevään aikana keittänyt retkikeittimellä kahvit, mutta suurempaan en ole jostain syystä uskaltanut lähteä. Onneksi on ystävä, jolla on sen verran isommat lapset, että hän jo pystyy ajattelemaan nuotion olevan mahdollista. Ja onneksi on koulusta kevätloma, että saatiin aikataulut sopimaan yhteen.

Kun vihdoin sade lakkasi oli hiiletkin sen verran syttyneet, että saimme laitettua nakit grillattavaksi. Kaivoin pullataikinan, katsoin tikut valmiiksi ja saimme vielä kypsennettyä tikkupullatkin retken ja nuotion kunniaksi. Lasten kasvoille nousi hymy kun nuotion lämpö saavutti heidät. Siinä sitten istuimme, juttelimme, söimme niin, että kotiin ei tarvinnut kantaa kuin tyhjät keput ja roskat.
uvascanyon-6433
Ajellessani kotiin mietin, että mikäköhän tuossa itseäni eniten on jännittänyt. Enkö ole vain luottanut omiin lapsiini, vaikka kuitenkin vuosi sitten lähdin heidän kanssaan yksinäni telttailemaankin. Miten voisi olla onnistumatta ruoan lämmittäminen nuotiolla tai retkikeittimellä? Nyt kuitenkin jostain kumpuaa itsevarmuus. Onneksi on tuo ystävä. Onneksi hän ottaa puheeksi ja pitää huolta, että kun heillä on aikaa niin näemme.

Huuhtelen hiukset ja olen valmis keräämään näitä retkimuistoja useampia.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s