Käsityösuunnitelmat vuodelle 2019

6e8b27b8-8d07-4327-912c-878eb6c8c8d9

Tein joulukuussa suunnitelmia vuodelle. Erityisesti suunnittelen käsitöiden tekoa, koska toivon lasten jo sen verran kasvaneen, että saisin jotain tehtyä. Ja tarkoitan tällä, että vaatteiden pitäisi olla käyttökelpoisia.

Tänä vuonna haluaisin ommella itselleni arkikäyttöön mekon, hameen ja paidan sekä aivan uutena haluaisin opetella tekemään housut. Mieluiten farkut, mutta tyydyn kyllä muihinkin. Sen lisäksi haluaisin ehtiä neulomaan. Itselleni haluaisin tehdä pari uutta huivia, islantilaisvillapaidan ja rennon kaikkeen sopivan villapaidan. Villatakin olen sopinut neulovani yhtä aikaa Englannissa asuvan ystäväni kanssa. Saa nähdä tuleeko siitä projektista mitään. Langat olisi jo, jos vaan maltan niitä säästää.

Näiden lisäksi haaveilen erilaisista muista käsitöistä. Haaveilen ja kuvittelen ehtiväni tehdä myös lapsille jotain. Sekä muutamat sukat haluaisin ehtiä neuloa. Aika paljon suunnitelmia ja haaveita kun ajattelee miten paljon olen saanut neulottua viimeisen neljän vuoden aikana… Nyt kuitenkin on kaikki suurimmat työt ja suunnitelmat julkisia niin ei auta kuin tarttua toimeen. Raportoin sitten vuoden mittaan ja viimeistään vuoden lopussa kuinka näiden yhdeksän projektin kanssa kävi.. Tätä voi seurata myös instagramissani (@retkiajateehetkia)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s